Lasten Liikkeen #MITÄTEHTÄIS-kampanja haastaa suomalaiset tekemään lapsillehyvän päivän, jossa liike ei pysähdy! Noin 70 prosenttia lapsista jää iltapäivien liikuntakerhojen ulkopuolelle, vaikka suurin osa lapsista haluaisi mukaan. Tänään alkavan #MITÄTEHTÄIS-kampanjan tavoitteena on tuoda iltapäivän liikuntakerhot kaikkien lasten ulottuville. Jo kahdella eurolla voidaan tarjota liikuntakerhokerta lapselle.

#MITÄTEHTÄIS-kampanjassa lapset haastavat aikuiset huolehtimaan siitä, että jokaisella lapsella Suomessa olisi oikeus ja mahdollisuus liikunnalliseen iltapäiväkerhoon. Kampanja ohjaa lahjoitukset suoraan liikuntakerhojen järjestämiseen ja lahjoituksen osoittaminen esimerkiksi omalle, paikalliselle alueelle on lahjoittajalle myös mahdollista.

”Me haluamme varmistaa, etteivät lapset jää iltapäivällä yksin ja samalla autamme näin perheiden arkea. Kerhot pyritään pitämään mahdollisimman edullisina tai ilmaisina. Näin osallistumisen kynnys pysyy matalana”, kertoo Carita Riutta Suomen Olympiakomiteasta.

Jo kahdella eurolla liikuntakerhokerta lapselle

#MITÄTEHTÄIS –kampanjan varat kohdistetaan Olympiakomitean koordinoiman Lasten Liike -kerhotoiminnan ohjaajille.  Lasten Liike -toiminta käynnistyi ensimmäisen kerran 50 paikkakunnalla 2017 ja se palkittiin vuoden vastuullisuuskampanjana. Lukuvuonna 2018-2019 tavoitteena on järjestää vähintään 250 kerhoa, jolloin 4000 lasta pääsee mukaan. Kerhojen rahoitus tulee yrityksiltä ja lahjoittajilta ja toiminnasta vastaavat paikallisten urheiluseurojen, yhdistysten ja muiden toimijoiden koulutetut liikuntakerho-ohjaajat. Kerhoihin tavoitellaan erityisesti lapsia, joilla ei ole muuta liikuntaharrastusta.

”Haastamme yritykset ja muut toimijat huolehtimaan lasten hyvinvoinnista. Tällä hetkellä 2/3 lapsista ei liiku terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi. Me haluamme korjata tämän ja luoda hyvän päivän kaikille lapsille”, toteaa toimitusjohtaja Mikko Salonen Suomen Olympiakomiteasta

#MITÄTEHTÄIS-kampanjan tukeminen on helppoa: Lahjoituksen voit tehdä näillä nettisivuilla täällä. 2 eurolla saadaan lapselle kerhokerta ja 500 eurolla kerhoryhmä koko lukuvuodeksi. Rahalla katetaan kerho-ohjaajakorvauksia. Kerhoja tuetaan lisäksi myös muilla palveluilla. Keräyksen tuotto kohdistetaan suoraan paikallisten liikuntakerhojen järjestämiseen eli paikallisille seuroille ja muille yhdistyksille.

Lisätietoja:

Suomen Olympiakomitea, Lasten Liike
Carita Riutta, carita.riutta@olympiakomitea.fi
Puh. 045 267 1985