Lasten Liike iltapäivien tavoitteena on tuoda liikunnalliset iltapäiväkerhot jokaisen lapsen ulottuville tavalla, joka on vaivatonta niin kouluille, seuroille kuin perheillekin. Kerhot ovat pyörineet urheiluseurojen ja paikallisten yhdistysten toteuttamina syyskuusta alkaen yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomen.

”Kerhot on otettu hienosti vastaan. Meillä on positiivinen ongelma muutamassa koulussa, kun tulijoita on ollut niin paljon!”

                                               – Hannele Töyrylä-Jokinen, toiminnanjohtaja, Rauman Fera

Kerhot yhteistyön kannustimena

Raumalla Lasten Liike –kerhoja järjestetään kaikkiaan viidellä koululla kuuden eri urheiluseuran voimin. Koulut järjestävät 3-4- ja 5-6-luokkalaisille kahden tunnin ajaksi iltapäiväkerhoja jokaisena arkipäivänä.

Rauman seuraparlamentin puheenjohtaja Daniela Tanhuan mukaan Lasten Liike toiminta sai alkunsa Raumalla Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu LiikU:n kehittämispäällikkö Karita Toivosen esityksestä seuraparlamentissa.

– Rauman seuraparlamentti on aktiivinen, mutta selkeä yhteinen tekeminen ja tavoite puuttuivat. Lasten Liike on tuonut hienon kannustimen seurojen yhteistyön lisäämiseen, sillä seuroilta vaaditaan selkeää sitoutumista. Yhden seuran on otettava vastuu ja toimittava tiivisti kaupungin kanssa, Tanhua kuvailee Lasten Liike toimintaa Raumalla.

Raumalla Fera on ottanut vastuun ja luonut lukujärjestykset kerhoille. Iltapäiväkerhoissa on liikuttu monipuolisesti eri lajien parissa, kun seuroista aktiivisesti mukana kerhoissa ovat olleet Feran lisäksi Pallo-Iirot, Rauman naisvoimistelijat, Salibandyseura SalBa, Rauman seudun urheiluampujat sekä tanssiseura Dansseor.

Pesäpallon erikoisseura Rauman Feran toiminnanjohtaja Hannele Töyrylä-Jokisen mukaan erityisesti 3-4-luokkalaiset ovat ottaneet kerhot Raumalla omikseen.

– Kerhot on otettu hienosti vastaan. Meillä on positiivinen ongelma muutamassa koulussa, kun tulijoita on ollut niin paljon. Olemme hankkineet jo toisen ohjaajan näihin kerhoihin, kertoo Töyrylä-Jokinen toiminnan aloituksesta.

Aktiiviset seurat toiminnan selkärankana

Raumalla urheiluseurojen yhteistyö koulujen kanssa on sujunut mutkattomasti. Kaikilla kouluilla on saatu hyödyntää koulujen omaa liikuntavälineistöä ja tiloja.

– Kaiken uuden kehittämisessä on pieniä haasteita. Osa kerhoista alkaa koulujen loppuessa jo puolenpäivän jälkeen ja näihin ohjaajien paikalle saaminen on haaste. Raumalla tahtotila on se, että lapset saavat tulla kerhoon, vaikka vanhemmat eivät olisikaan muistaneet tai osanneet tehdä kerhoilmoittautumista netissä. Siitä ei ole tehty kynnyskysymystä. Mieluummin lapset saavat tulla kerhoon liikkumaan ilman ilmoittautumistakin, kertoo Töyrylä-Jokinen.

Tanhuan mukaan yhteistyön onnistumisen avain on se, että kerhotoiminnassa on monta seuraa mukana, joilla on päätoimiset ohjaajat. Päätoimisista ohjaajista muodostuu koko toiminnan selkäranka. Lisäksi Raumalla on ollut hyvä yhteistyöpohja seurojen, koulujen ja kaupungin virkamiehistön kesken.

– Pohjaa kannattaa kuitenkin vahvistaa seuroilla, joilla on halu olla mukana, mutta voivat ottaa vain satunnaisen kerhon hoitaakseen. Se tuo monipuolisuutta ja lisää innostusta koululaisten kesken. Olen hyvin tyytyväinen, että lähdimme tähän mukaan. Lasten Liike on hieno mahdollisuus vahvistaa Rauman seurojen yhteistyötä ja verkostoa sekä kannustaa lapset liikkumaan, summaa Tanhua.

Lisätiedot Raumalla Lasten Liike kerhoja järjestävistä tahoista: