Aurinko paistaa ja viimeisetkin lumet sulaa, on aika siirtää sisäleikit ja -pelit ulos pihalle! Testasimme kolme kivaa koko perheen leikkiä kotipihalle.

KEVÄTTULVA

Tämä leikki sopii sateiseen, tai muuten märkään keliin. Leikkiin tarvitaan vähintään kaksi osallistujaa ja isompi porukka voidaan jakaa kahteen joukkueeseen. Pelaajalla tai joukkueella on oma ämpäri, joka pitää täyttää vedellä. Se, jonka ämpäri täyttyy ja läikkyy ensimmäisenä yli, voittaa.

Ennen leikin aloittamista varataan erilaisia astioita veden keräämiseen. Jokaisella pelaajalla pitää olla vähintään yksi väline. Sopivia välineitä ovat kupit, kauhat, lapiot, tai vaikka rievut – kaikki, millä voi kuljettaa vettä. Tasapuolisuuden vuoksi pelaajilla tai joukkueilla tulee olla samantyyliset välineet, tai niitä pitää välillä vaihtaa.

Yhteisestä merkistä peli alkaa. Vettä voi kerätä räystäistä, lätäköistä tai suoraan sateesta. Kaikki tavat on sallittu, kunhan ei oteta suoraan hanasta vettä!

MITÄ TARVITSET:

  1. Kumisaappaat tai vettähylkivät kengät
  2. Ämpäreitä
  3. Veden keruu astioita, ruukkuja, lapioita, rättejä…

KOKEILE MYÖS

  1. Kuivalla säällä kisa saadaan aikaiseksi varaamalla pelin alkuun täynnä oleva yhteinen iso vesiastia, josta leikkijät kuljettavat vettä omaan ämpäriinsä.
  2. Kevättulvan voi toteuttaa myös viestinä. Asetetaan lähtöviivalle yhteinen iso vesiastia ja joukkueiden jäsenet jonoihin astian molemmille puolille. Joukkueiden omat ämpärit viedään vähintään 10 metrin päähän. Jokainen pelaaja kuljettaa vuorollaan pienellä astialla, kuten lapiolla, vettä joukkueensa ämpäriin ja ensimmäisenä oman ämpärinsä täyttänyt joukkue voittaa.

Kuinka kovaa voi kulkea ilman, että vettä läikkyy matkalla?

 

MUURAHAISKEKO

Muurahaiskeko-leikkiin mahtuu kaikki mukaan! Aluksi yksi leikkijä etsii itselleen piilopaikan, muurahaispesän. Muut leikkijät odottavat yhdessä sataan laskien, jonka jälkeen he hajaantuvat etsimään piiloutujaa. Kun etsijä löytää piilossa olijan, hän menee samaan piiloon. Leikkijöiden määrä muurahaiskeossa kasvaa kasvamistaan ja leikki loppuu, kun viimeinenkin etsijä on änkeytynyt yhteiseen piiloon. Seuraavan kierroksen piilon saa valita se, joka ensimmäisenä löysi muurahaiskeon.

MITÄ TARVITSET:

  1. Rajatun alueen
  2. Säähän sopivat ulkovaatteet

KOKEILE MYÖS

  1. Leikistä tulee jännempi, jos sitä leikitään hämärällä. Pimeällä leikkialueen rajat on sovittava tarkkaan ja jokaisella leikkijällä, tai vähintään parilla, on hyvä olla taskulamppu. Muurahaiskeossa olevat voivat sammuttaa lamput, jolloin heidän löytäminen on vaikeampaa.
  2. Valitaan seuraavalla kierroksella kaksi piiloutujaa ja katsotaan, kumpaan muurahaiskekoon päätyy enemmän leikkijöitä. Leikin tässä versiossa yhden leikkijän pitää toimia tuomarina, joka kertoo milloin kaikki etsijät ovat löytäneet muurahaispesän.

 

KUIVIN JALOIN MAALIIN

Tämä on leikki, jonka saa aikaan nopeasti paikassa kuin paikassa. Valitaan pihalta maali, jonne on tarkoitus päästä koskettamatta matkalla kertaakaan maahan, tässä leikissä suohon. Reitin varrelta valitaan turvapaikoiksi kiviä, kantoja, puita, laattoja – kaikkea, mitä pihalla on tarjolla. Lähdetään sovitusta pisteestä liikkeelle ja leikin voittaa se, joka on selvinnyt ensimmäisenä kuivin jaloin maaliin.

Jos pihalla ei ole tarpeeksi tiheästi turvapaikkoja, voidaan sopia, että leikkijöiden jalat kestää esimerkiksi kolme kosketusta suohon. Turvapaikkoja voi myös tehdä lisää: niitä voivat olla maahan piirretty ympyrä, keppi, tai vaikka hyppynaru.

Jos leikkijä matkalla koskettaa maata, hänen on rämmittävä takaisin alkuun, kuivateltava hyppäämällä kymmenen tasahyppyä ja lähdettävä uuteen yritykseen suon yli.

MITÄ TARVITSET:

  1. Keppejä, risuja, kantoja, lehtiä, laattoja…
  2. Säähän sopivat ulkovaatteet

KOKEILE MYÖS

  1. Leikkiä voi kokeilla myös parin kanssa. Parin kanssa edetään käsi kädessä, tai sidotaan kummaltakin yhdestä kengästä nauhat yhteen. Ketkä ovat nopein pari ja voisiko eteneminen tapahtua myös joukkueena?
  2. Valitaan seuraavalla kierroksella johtaja, joka näyttää, mitä reittiä pitkin edetään kohti maalia. Vaihdetaan välillä johtajaa, lähtöpaikkaa ja maalia. Onnistunut johtaja saa vietyä koko porukan jalat kuivina perille.