Olympiakomitean koordinoima Lasten Liike tukee paikallisia liikuntakerhoja yli 260 000 eurolla. Tuen avulla käynnistyy syksyllä 300 paikallista liikuntakerhoa. Tuki on osa Lasten Liike -toimintaa, jonka tavoitteena on tuoda iltapäivien liikuntakerhot jokaisen lapsen ulottuville. Nykyisin seitsemän lasta kymmenestä on liikuntakerhojen ulkopuolella, vaikka suurin osa haluaisi mukaan.

Lasten Liike -tukea myönnettiin yhteensä 300 kerholle, joita organisoi syksystä 2018 alkaen 130 eri urheiluseuraa ja muuta yhdistystä. Raha kohdistuu ensisijaisesti ohjaajakorvauksiin. Rahallisen tuen lisäksi kerhoille kustannetaan mm. vakuutus, ohjaajakoulutus sekä kerhopaketti helpottamaan kerhojen alkua.

Kerhoille maksettava tuki tulee yrityksiltä ja lahjoittajilta. Lasten Liikkeen valtakunnallisia yrityskumppaneita ovat Fazer, HK, OMO, Reima ja UPM.

 

Liikuntakerhoista edelleen huutava pula

Lasten Liike -kerhotukihaku sai valtavan suosion, kun tukea haki yli 160 toimijaa yhteensä yli 400 kerhoon. Tuen myöntämisessä painotettiin kerhojen matalaa kynnystä, monipuolista sisältöä ja monilajisuutta.

”Hienoa, että hakijoiden joukossa oli paljon erilaisia toimijoita. Saimme hakemuksia yli 500 000 euron edestä, joten on ymmärrettävää, että joudumme priorisoimaan ja karsimaan haettuja tukisummia”, kertoo Carita Riutta Olympiakomiteasta.

”Olemme käynnistäneet varainkeruukampanjan rahoituspohjan monipuolistamiseksi. Uskomme, että paikallinen lasten liikunnan tukeminen on houkutteleva tukikohde”, jatkaa Riutta.

 

Lasten Liike -kerhoja voi tukea alueellisesti.

Lounais-Suomen kerhoille yli 30 000 euroa

Lounais-Suomessa mukana on yli 15 eri lajin seuraa. Kerhoihin osallistuvat pääsevät kokeilemaan monipuolisesti eri liikuntamuotoja. Lounais-Suomessa Lasten Liike -kerhoja järjestävät lukuvuonna 2018-2019 mm. Pallo-Iirot, Rauman seudun ampujat, Rasti-lukko, Littoisten työväenurheilijat, Maskun Palloseura, Maskun Tempo, Kankaisten Golf, Paimion Haka ja monet muut yhdistykset.

”Lasten Liike on hieno, konkreettinen tapa lisätä seurojen välistä yhteistyötä ja luoda suhde koulutoimijoihin paikallisesti”, kertoo Karita Toivonen Lounais-Suomen Liikunnasta ja Urheilusta.

”Tukea haettiin alueellamme yli 70 000 eurolla. Halusimme tukea uutta liikuntakerhotoimintaa, jossa toteutuu seurojen sekä kunnan opetus- ja liikuntatoimen välinen yhteistyö. Painotimme valinnoissa myös viime vuonna käynnistynyttä toimintaa, jossa toimintaa haluttiin laajentaa uusille kouluille”, kertoo Toivonen liikunnan aluejärjestön roolista.

 

Kuka tahansa voi lahjoittaa liikuntakerhon

Olympiakomitean #MITÄTEHTÄIS -niminen varainkeruukampanja on käynnissä. Kampanjan tuotto kohdistetaan suoraan paikallisten liikuntakerhojen käynnistämiseen. 500 euron lahjoitus mahdollistaa yhden kerhon syntymisen. #MITÄTEHTÄIS -kampanjassa lahjoitukset voi kohdistaa alueellisesti kerhoille.

”Autamme kerhot käyntiin starttirahalla. Käynnissä olevaan toimintaa on helpompi hakea tukea julkisista lähteistä. Tärkeintä on saada kerhot käyntiin”, jatkaa Riutta.

Lisätietoja #MITÄTEHTÄIS -kampanjasta: www.lastenliikeiltapaiva.fi/mitatehtais

90 paikkakuntaa, 130 eri toteuttajaa, katso koko lista alla.

Lasten Liike -tuensaajat 2018-2019:

Enonkoski Voimistelu- ja Urheiluseura Karvilan Kivekkäät ry
Espoo Ysikoppi ry
Forssa Feeniks Basket ry
Forssa Forssan Salama ry
Helsinki Helsingin M-Team ry
Helsinki Herakles ry
Hyvinkää Hyvinkää Ringette
Hyvinkää Hyvinkään Tennisseura ry
Hämeenlinna Lasten Liikunnan Tuki ry
Hämeenlinna Steelers Hämeenlinna ry
Iisalmi Sonkajärven Pahka
Ilmajoki Ilmajoen 4H-yhdistys ry
Imatra Imatran Ketterä juniorit ry
Imatra Imatran Palloseura Ry
Imatra Imatran Pallo-Veikot ipv ry
Imatra Imatran Urheilijat ry
Imatra Imatran Voimistelijat ry
Imatra Salibandyseura Imatran Voima
Imatra WAU ry
Joensuu Jippo-juniorit ry
Joensuu Joensuun Kataja ry – Yleisurheilu
Joensuu Joensuun Uimaseura
Joensuu Matala Kynnys ry
Juankoski Juankosken 4H-yhdistys ry
Jyväskylä JJK-juniorit ry
Kaipola Kaipolan naisvoimistelijat ry
Kajaani Setlementti Kainulan kannatusyhdistys ry
Kajaani Otanmäen-Vuolijoen Seuraunioni ry
Kangasniemi Kangasniemen Palloilijat ry
Kannus Kannuksen 4H yhdistys
Karigasniemi Ailigas-sääsket ry
Karstula Karstulan 4H-yhdistys
Karstula Karstulan Naisvoimistelijat r.y.
Kauhajoki Kauhajoen Naisvoimistelijat ry
Kausala Iitin Pyrintö ry
Kaustinen Kaustisen 4H-yhdistys
Kemi Pohjan Jousi ry
Kempele Ajax-Sarkkiranta ry
Keuruu Haapamäen Naisvoimistelijat ry
Keuruu Keuruun Pallo, jalkapallo, Kevarit-joukkue
Kokkola Gamlakarleby Bollklubb r.f.
Kontioniemi Lehmo Balls-96
Kouvola Kouvola Indians ry
Kouvola Kouvot ry
Kouvola Sudet ry
Kuopio Kuopion Reipas ry
Kuopio Kuopion Reippaan Voimistelijat ry
Kuopio Kuopion Uimaseura ry
Kuortane Kuortaneen Kunto yleisurheilujaosto
Kurikka Kurikan Ryhti, sulkapallojaosto
Kyröskoski Räpsä ry, Hämeenkyrö
Kälviä Kälviän 4H-yhdistys ry
Lahti Lahden 4H-yhdistys ry
Lahti Lahden Ahkera ry
Lahti Lahden FK ry
Lahti LASB Edustus ry
Lappajärvi Lappajärven 4H-yhdistys ry
Lapua Lapuan 4H-yhdistys ry
Lehmo FB Factor ry
Leppävirta Leppävirran Viri
Lieto Liedon 4H-yhdistys ry
Lieto Liedon Pallo ry
Lieto Pahkamäen koulun vanhempainyhdistys ry
Lievestuore Lievestuoreen Kisa ry
Liminka Limingan Naisvoimistelijat ja Limingan Pallokarhut
Liperi Liperin Taimi ry.
Littoinen Littoisten Työväen Urheilijat
Loppi Lopen 4H-yhdistys
Maaninka Maaningan 4H-yhdistys ry
Masku Maskun Palloseura ry
Merijärvi Merijärven 4H-yhdistys ry
Mikkeli Juniori-Jukurit ry
Mikkeli Mikkelin alueen harrasteliigat ry
Mikkeli Mikkelin Kilpa-Veikot ry
Mikkeli Slice ry
Muurame Muuramen Syke ry
Muurame Muuramen Voimistelu- ja urheiluseura Yritys ry
Mäntyharju Mäntyharjun Virkistys ry
Nokia Höntsääjät Nokia Ry
Nummela Nummelan Palloseura ry
Nurmijärvi Nurmijärven jalkapalloseura
Nurmijärvi Nurmijärven Taitoluistelijat NTL ry
Nurmijärvi SB Pro Ry Nurmijärvi
Nurmo Nurmon Jymy ry
Nurmo Seinäjoen Seudun Urheilijat ry
Oitti Hausjärven 4H-yhdistys Ry.
Orimattila Orimattilan Jymy
Orivesi Västilän Voima ry
Oulainen Oulaisten 4H-yhdistys ry.
Oulu DSC Oulu ry
Oulu Oulun Golfkerho ry
Oulu Oulun Miekkailuseura ry
Oulu Oulun Pyrintö ry
Oulu Oulun Työväen Palloilijat ry
Oulu WAU ry
Paimio Paimion Haka ry
Palokka Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta Ry
Pernaa Kauhavan Alakylän kyläyhdistys ry.
Pielavesi Pielaveden 4H-yhdistys ry
Pirkkala Pirkkalan Pirkat ry
Pirkkala Pirkkalan-Lempäälän 4H ry
Polvijärvi Polvijärven Urheilijat ry
Raahe Raahen seurakunta
Rauma Pallo-Iirot ry.
Ristijärvi Ristijärven 4H-yhdistys ry
Rovaniemi Movimento Capoeira Quilombo ry
Rovaniemi Napapiirin palloketut Ry
Rovaniemi Santa´s United ry
Savonlinna Juniori-Sapko ry
Savonlinna Savonlinnan East Volley jr ry, Lentopallolähettiläs
Savukoski Savukosken Kuohu
Sipoo PopUp ry
Sirkka Levi Ski Club ry
Sysmä Sysmän 4H-yhdistys ry
Tampere Koovee ry Suunnistusjaosto
Tampere Mansen Sulka ry
Tampere Tampereen Pyrintö r.y.
Tarvasjoki Tarvasjoen Urheilijat
Toholampi Toholammin 4H-yhdistys
Toholampi Toholammin Urheilijat Ry / Jalkapallojaosto
Turenki Janakkalan Jana ry
Uurainen Uuraisten 4H-yhdistys
Vaasa Vaasan Setlementtiyhdistys
Valkeakoski FC Haka juniorit ry
Varkaus Varkauden Tarmo ry
Varpaisjärvi Varpaisjärven 4H-yhdistys ry
Veteli Vetelin 4H-yhdistys ry
Vuorela Vuorelan Kunto ry
Vääksy Asikkalan Raikas ry
Ylivieska V&U -Seura Ylivieskan Kuula r.y.
Ähtäri Ähtärin Urheilijat ry

Uusimmat uutiset

Luvassa lisää liikettä Keski-Suomeen!

Lasten Liike on saanut upean 30 000 euron lahjoituksen liikuntakerhotoiminnan lisäämiseksi. Lahjoitus on osa Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa-kampanjaa, jossa Keskimaa lahjoittaa yhteensä 131 074 euroa lasten, perheiden ja vanhusten arjen parantamiseen...

Reima haastaa perheet maailmanympärimatkalle

Ota osaa hyväntekeväisyyshaasteeseen ja tue lasten liikuntaa! Reima haluaa juuri sinut ja perheesi mukaan maailmanympärimatkalle! Voit osallistua hyväntekeväisyyshaasteeseen liikkumalla. Reima lahjoittaa jokaisesta liikkumastasi kilometristä 37 senttiä Lasten Liike...

JES! Yli 300 Lasten Liike -kerhoa käynnistyy jälleen!

Lasten Liike -kerhot käynnistyivät syyskuun myötä 90 eri paikkakunnalla. Kysyntää toiminnalle on, sillä Lasten Liike sai alkunsa vasta kolme vuotta sitten 10 paikkakunnan pilotista. Helsingin Haagassa salin täyttää iloinen hyörinä Lasten Liike kerhon käynnistyessä. -...

Metsä ja parkour – loistava yhdistelmä!

-Vielä vähän, kuuluu kannustus kallion kupeesta, kun poika ponnistaa mättäältä kallionreunalle. Pienen ähinän jälkeen askeleet kevenevät ja ryhmän viimeinen pääsee hymyjen saattelemana kallion päälle. Kuuluu kova riemuhuuto, kun joukkue keksii...

Osallistu syksyn iloisimpaan metsäretkikilpailuun!

SYKSYN PARAS METSÄRETKIKILPAILU STARTTASI NYT! Osallistu ja voita Metsäretkituotepaketti.  Lasten Liike vei kerholaiset metsäretkelle parkouraamaan – JA HAUSKAA OLI! Mitä teidän perhe keksii metsässä? Leikittekö puuhippaa, harjoitteletteko mättäällä...

10 liikuntavinkkiä perheen metsäretkelle

Metsä on mieletön liikuntapaikka! Katso alta 10 vinkkiä parkour-radan rakentamiseen ja metsässä liikkumiseen. Kurkatkaa myös Lasten Liike -valokuvakilpailu, joka pyörii 21.8.2018 – 21.9.2018. 1. Ihmisketju Kiivetkää kalliolle tai kivenlohkareelle yhdessä....

Lahjoita liikuntaa

Voit lahjoittaa tunteja liikuntaa lapselle tai kerhon koko ryhmällä lukuvuodeksi.

LAHJOITA LIIKUNTAA

Voit lahjoittaa tunteja liikuntaa lapselle tai kerhon koko ryhmällä lukuvuodeksi.