Lasten Liike -perhe kasvaa jälleen syksyllä, kun ennätykselliset 400 uutta kerhoa käynnistyy ympäri Suomen. Kerhot pyörivät yli 200 paikallisen yhdistyksen voimin ja luvassa on siis iloa ja liikettä yli 6000 lapselle.

Lasten Liike haluaa tuoda iltapäivien liikuntakerhot jokaisen lapsen ulottuville ja tehdä tylsästä iltapäivästä päivän parhaan hetken.

Syksyllä 2019 otetaan iso harppaus kohti tavoitetta, kun Lasten Liike -kerhot käynnistyvät 400 kerhon voimin. Mukana yli kahdensadan järjestäjän joukossa on sekä vanhoja konkareita että 80 täysin uutta tahoa!

Lasten Liikkeen toimintaa ohjaavan Suomen Olympiakomitean asiantuntija Maria Ulvinen iloitsee, että lasten liikuttamisesta ja yksinäisten iltapäivien vähentämisestä on tullut kaikkien yhteinen asia.

-Suurin osa liikuntakerhojemme järjestäjistä on liikunta- ja urheiluseuroja, mutta mukana on alati kasvava määrä muita toimijoita. Muun muassa 4H-, Setlementti- ja vanhempainyhdistykset ovat löytäneet meidät hyvin. Tänä vuonna mukana on myös esimerkiksi lastensuojelujärjestö, luonnonsuojeluyhdistys ja kulttuuripuolen toimijoita. Hienoa, että toimintamme leviää myös urheilun ulkopuolelle.

 

Yritykset ja lahjoittajat mukana liikuttamassa

Syksyllä käynnistyvät Lasten Liike -kerhot rynnistävät yksissä tuumin vähentämään pienten koululaisten yksinäisiä iltapäiviä ja tuovat lisää liikettä lasten entistä liikkumattomampaan arkeen. Nykyisin vain kolmannes lapsista liikkuu terveytensä ja kehityksensä kannalta riittävästi.

Lasten Liike -kerhot tarjoavat paitsi kavereita ja motivoivaa puuhaa myös erilaisten liikuntataitojen harjoittelua. Kerhoissa on tarjolla kaikkea sirkustelusta jalkapalloon ja Capoeirasta jousiammuntaan.

Toiminnan periaatteita ovat laatu ja saavutettavuus: kaikki kerhojen ohjaajat koulutetaan, ja monet kerhoista ovat lapsille ilmaisia. Kaikki lapset ovat myös vakuutettuja.

Lasten Liikkeen kannattelevia voimia ovat yrityskumppanit ja yksityiset lahjoittajat, jotka mahdollistavat kerhotukien jakamisen vuosittain. Panos ei mene hukkaan, sillä kerhoissa liikkuu syksyllä jo 6 000 lasta!

Tehtävää kuitenkin riittää: tällä hetkellä liikuntakerhotoiminta tavoittaa vain joka kolmannen lapsen, mutta lähes kaikki haluaisivat mukaan.

Lasten Liikkeen pääkumppaneita ovat Fazer, Omo, Veikkaus ja UPM. Iso kiitos teille!

Tee hyvä teko, anna lapselle kerho ja tue lasten liikuntaa.