Valtakunnallista harrastusviikkoa vietetään jälleen 5. – 11.9.2022. Harrastusviikolla lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan oman alueen harrastusmahdollisuuksiin. 

 

Välillä innostavan harrastuksen löytäminen voi tuntua hankalalta. Pulmaan on kuitenkin keksitty riemastuttava vastaus – HARRASTUSVIIKKO! Harrastusviikolla lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan omalla alueella tarjottaviin harrastuksiin ja parhaassa tapauksessa kokeiltavien joukosta löytyy myös se ”oma juttu”.

Harrastusviikon idea on alun perin lähtenyt nuorten toiveesta saada oman paikkakunnan harrastusmahdollisuudet koululle tai sen lähistöön kokeiltaviksi. Nykyään harrastusviikko on tärkeä osa myös harrastamisen Suomen mallia, sillä monella paikkakunnalla se käynnistää syksyn harrastuskauden. Pelkästä koulupäivien aikana tapahtuvasta harrastusten esittelystä ei silti ole kyse, sillä monet harrastukset pyörivät myös koulupäivien jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin.

 

Harrastusviikolla uusien harrastusten kokeilu on helppoa

Harrastusviikolla erilaisten harrastusten kokeilu on helppoa, sillä kokeilut tapahtuvat tuttujen ihmisten kanssa. Koulupäivien aikana tapahtuvat harrastuskokeilut tehdään luokkakaverien parissa ja iltaisin järjestettäviin harrastustapahtumiin voi tutustua perheen kesken. Liikunta- ja urheiluseurojen tarjoamat avoimet harrastuskerrat luovat mahdollisuuden tutustua oman kaverin harrastukseen.

 

Harrastusviikko.fi auttaa tutustumaan erilaisiin harrastuksiin

Valtakunnallinen harrastusviikko ajoittuu tänä vuonna syyskuun alkuun. Harrastusviikkoa vietetään monilla paikkakunnilla myös muina aikoina. Harrastusviikko.fi -sivuihin voi tutustua milloin tahansa. Sivuilta löytyy mukavaa tekemistä myös esimerkiksi kesäloman ajaksi. Kurkista ja kokeile!

www.harrastusviikko.fi