Lasten Liike on aloittanut lahjoituskampanjan, jolla etsitään lahjoittajia ja yrityskumppaneita tukemaan lasten iltapäivien liikuntakerhoja. Tavoitteena on käynnistää 400 uutta kerhoa syksyllä. Yrityksille lahjoitus on konkreettinen teko lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.

 Kampanja näkyy kevään ajan ulkomainonnassa sekä somessa vanhemman ja lapsen chat-keskusteluina.

– Keräsimme aitoja viestejä, joita lapset ovat lähettäneet vanhemmilleen ollessaan iltapäivisin yksin kotona. Viestit olivat koskettavia ja aina ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kertoo Lasten Liikettä koordinoiva Maria Ulvinen Olympiakomiteasta.

Tiedätkö, mitä lapsesi tekee iltapäivisin? Tämä on kysymys, johon aika harvalla aikuisella on vastausta.

Usein rivien välistä on luettavissa vanhempien huoli ja se, että lapsilta puuttuu mielekästä tekemistä. Lapset haluavat, että vanhemmat tarjoavat heille paitsi tukea ja turvaa, myös ideoita ja virikkeitä kotona oleiluun, jatkaa Ulvinen.

Lasten Liikkeen tavoitteena on tuoda liikuntakerhot jokaisen lapsen ulottuville, jolloin iltapäivä sujuu iloisesti kavereiden kanssa liikkuen. Samalla vanhemmat voivat olla rauhallisin mielin ja varmoja, että lapsilla on mielekästä tekemistä. Liikuntakerhon jälkeen kotona ei enää tarvitse odotella vanhempien tuloa liian kauan.

Käytännössä Lasten Liike tukee paikallisia urheiluseuroja ja muita yhdistyksiä liikuntakerhojen pyörittämisessä. Yksi osa toimintaa on uusien kerhojen käynnistämiseen tarkoitettu starttiraha.

 

Pienellä rahalla on suuri vaikuttavuus

Yrityksille Lasten Liike -kerhojen tukeminen on käytännön teko, joka takaa lapsille liikuntaa koko vuodeksi. Lahjoitukset kohdistetaan alueellisesti lahjoittajan toiveen mukaan. Yrityksille lahjoitus onkin keino tuoda esille paikallista vaikuttavuutta ja vastuunkantoa.

– Kampanjan osallistumalla yritykset voivat omalta osaltaan helpottaa omien työntekijöiden ja asiakkaiden arkea. Lapsen iltapäiväharrastuksen löytyessä läheltä koko perheen arki helpottuu, kertoo liiketoimintajohtaja Mikko Selin Olympiakomiteasta.

 

– Tuemme lahjoituksilla paikallisia toimijoita kerhojen perustamisessa. Jo kahdella eurolla saa tarjottua yhdelle lapselle kerhokerran. 500 eurolla saamme ohjaajan kerholle koko vuodeksi, laskee Selin.

Tavoitteena 400 uutta Lasten Liike -kerhoa syksyksi!

Nyt kerätyt varat käytetään kerhojen käynnistämiseen syksyllä.  Tavoitteena on tukea 400 uuden kerhon käynnistämistä ensi syksynä.

Käytännössä paikalliset yhdistykset hakevat tukea kerhojen käynnistämiseen Lasten Liikkeeltä. Tuki maksetaan saaduista lahjoituksista ja yrityskumppanuuksien tuotolla.

– Kerhohakemuksia ensi syksyksi on tullut jo huima määrä, Maria Ulvinen toteaa ja jatkaa:

 

– Tällä hetkellä vain 23 % lapsista osallistuu koulupäivän jälkeiseen liikuntaharrastustoimintaan, vaikka lähes kaikki haluaisivat mukaan. Tarve uusille kerhoille on siis suuri. Toivottavasti ihmiset ottavat asian omakseen, nykyisin liian moni lapsi jää iltapäivisin yksin ja ilman harrastusta.

Tee hyvä teko, anna lapselle kiva iltapäivä: www.lastenliikeiltapaiva.fi

 

Lasten Liike on koko liikuntayhteisön, koulujen sekä yritysten yhteinen ponnistus alakouluikäisten liikuntakerhotoiminnan lisäämiseksi. Toimintaa koordinoi Suomen Olympiakomitea.